Valtiovarainministeri Jyrki Katainen nostatti kovan älämölön kun esitti Financial Timesin haastattelussa ajatuksensa epäterveellisten ruoka-valintojen rangaistusverosta. Katainen haki tukea Tanskan suunnittelemasta rasvaverosta, jolla ensi vuoden alusta aiotaan verottaa kovia tyydyttyneitä rasvoja. Veron lasketaan nostavan maitotuotteiden hintoja 5-10 prosenttia, ja tuottavan valtiolle verotuloja noin 100 miljoonaa euroa.
Myös eduskunnan terveyden edistämisen asiantuntijaryhmä, johtohahmonaan kansanedustaja Sanna Lauslahti on esittänyt valmisteveroja makeisille, limsoille ja koville rasvoille. Ryhmä haluaisi, että ALV:n lasku ei koskisi ns. epäterveellisiä elintarvikkeita ja he ovat ehdottaneet Tanskan mallin mukaan valmisteveroa makeille ja rasvaisille tuotteille. Tällä tavoin saataisiin valtiolle verotuloja ja lisänä entistä terveempiä kansalaisia. Vai saataisiinko ?
WHO:n mukaan ei löydy tieteellisiä referenssejä, joissa olisi osoitettu syy-seuraussuhde taloudellisen politiikkaohjauksen ja kulutettujen tyydyttyneiden rasvojen tai muiden energia-tiheiden ruokien suhteen. WHO:n mukaan markkinatiedon ja ostokäyttäytymisen mallintamisen perusteella voidaan tosin olettaa, että hinta voisi vaikuttaa siihen, että epäterveellisten ruokien sijaan valittaisiin edullisempia terveellisiä ruokia. Tanskassa on toteutettu kaksi noin 2000 kotitaloutta käsittävää mallinnusta, joissa tutkittiin toisaalta erityyppisten epäterveellisten/terveellisten ruokien (rasvainen liha, voi ja juusto) tai ravintoaineiden (rasva, sokeri, kuitu) ALV:n korotusta tai laskua. Molemmat mallit vähensivät kokonais-energian saantia, mutta ravintoaineisiin perustuva ALV-muutos toimi tehokkaammin.
Ei siis näytä ihan tuulesta temmatulta tämä Tanskalaisten rasvavero ajatus. Toisaalta sydänkuolemien, kolesterolin ja tyydyttyneiden rasvojen yhteydestä edelleen väitellään kiivaasti – ainakin joidenkin tiedemiesten toimesta. Jotkut esittävät valtimonkovettumataudin olevan enemmänkin tulehdustauti kuin ravinnosta tulevan kolesterolin tekoja. Kaiken kaikkiaan maallikko löytää paljon hämmentäviä tutkimustuloksia, jos asioihin haluaa perehtyä.
Hallitus on jo päättänyt, että ensi vuonna otetaan uudelleen käyttöön makeis- ja virvoitusjuomavero, jonka tuotoksi arvioidaan 100 miljoonaa euroa vuodessa. Tässä siis palataan takaisin 10-vuotta sitten noudatettuun vanhaan käytäntöön. No - tiedämme, että limppari ei säästä lasten hampaita, joten tämä on helppo hyväksyä. Mutta tämänkin veron määrittelyssä tulee olemaan vaikeuksia; kohdistuuko se myös erikoismakeuttajiin esim. ksylitoliin, jonka EU:n elintarvikeviranomainen EFSA:kin on hyväksynyt karieksen ehkäisyyn.
Tuoreet kasvikset, vihannekset ja hedelmät ovat terveellisiä – sitä ei ole kukaan kyseenalaistanut. Ne ovat meillä aina olleet kalliita, jopa niin arvokkaita, että huonosti toimeentulevat eivät voi niitä syödä riittävästi - varsinkaan talvisin. Olisiko kaikkein helpointa laskea selvästi näiden tuotteiden ALV:ta? Se olisi suomalainen, meidän olosuhteisiimme soveltuva innovatiivinen ratkaisu, jolla saattaisi olla jopa positiivisia työllisyysvaikutuksia kotimaisessa kasvintuotannossa.
maanantai 12. lokakuuta 2009
maanantai 31. elokuuta 2009
Elintarvike-ala tiedostaa innovaatioiden tärkeyden
Ruokaa syödään joka päivä, joten luulisi sen myymisen olevan moneen muuhun alaan verrattuna helpompaa. Kysyntä on tasaista kun lamakaan ei estä asiakkaita virtaamasta tiskien ääreen. Yllättäen me kuluttajat kuitenkin innostumme uutuuksista, halajamme elämyksiä ja uusia kulinaarisia kokemuksia. Vaikka tutun perusruoan kulutus pysyykin vakaana niin uutuuksilla kuitenkin rakennetaan kasvua ja erityisesti tulosta. Uusista innovaatioista kuluttajat ovat valmiita maksamaan, mutta maksalaatikon haluamme halvalla vaikka se edelleen maistuu perheen pienille ja suurille.
Elintarvikealan innovaatiobarometrin 2009 tulokset näyttivät, että yli 90 % kaikista tutkimukseen vastanneista kotimaisista alan toimijoista arvioi kyvyn innovoida elintärkeäksi tai tärkeäksi oman toimintansa kehittämisessä. Yli 70% teollisuuden ja ruokapalvelujen vastaajista katsoi kilpailukyvyn edistämisen tärkeimmäksi syyksi innovoinnille. Alalla, jonka keskimääräiset panostukset t&K-toimintaan ovat alle 0,5 % liikevaihdosta innovaatioiden perään haikailu saattaa kuulostaa toiveajattelulta tai vähintäänkin optimistiselta. Vuosittaisista panostuksista leijonanosa ohjautuu uusien tuotteiden, tuoteversioiden ja pakkausten kehittämiseen kaupan jaksotuksen mukaisesti. Suurinta osaa tämän määrätietoisen työn tuloksista ei voi kuitenkaan nimetä varsinaisiksi innovaatioiksi.
Miksi kuluttajat ovat valmiita maksamaan enemmän jugurtista, joka lupaa vatsan hyvinvointia. Osa meistä ei jaksa tutustua tutkimustuloksiin ja kliinisiin tutkimuksiin, joilla perustellaan tuotteen terveysvaikutuksia, mutta tuntuu hyvältä ostaa tuote, jonka mainoksessa on juuri se terveen ja sporttisen näköinen nuori nainen tai mies, joka minäkin haluaisin olla. Kun tuote on kassissa ja jääkaapin hyllyllä se on osa minun elämääni, tai minä olen osa sitä elämää – kaunista ja vauhdikasta. Osa tuotteen lupauksesta toteutuu jo ennen kuin sen syön; ei voi olla huono kauppa.
Toki on olemassa myös kuluttajaryhmä, joka tietää miksi maitohappobakteerit ovat hyväksi ruoansulatukselle. Tämä ryhmä saattaa ostaa kalliimman tuotteen säännöllisesti koska aidosti uskoo/tietää sen tuovan konkreettista terveyttä ja hyvinvointia. Joka tapauksessa yritykset, jotka pystyvät rakentamaan innovatiivisen ja uudistuvan kuvan itsestään näyttävät kasvavan ja tekevän usein myös hyvää tulosta.
Mistä apu kotimaisten ruokafirmojen uudistumiseen? Suuret kansainväliset yritykset satsaavat tuotekehityksen lisäksi myös tutkimukseen, mutta heidän tuloksillaan se onkin helpommin toteutettavissa. Esimerkiksi Danone, yli 15 miljardin myynnillään viime vuonna saattoi panostaa tutkimukseen ja kehitykseen 208 miljoonaa € ja 1200 henkilötyövuotta, joka on runsas 1,3 % liikevaihdosta. Danone otti muutama vuosi sitten terveyden koko liiketoimintansa fokukseksi – terveyttä syömällä. Tällä panostuksella voidaan jo kääntää ravitsemustieteen uusimpia saavutuksia ruokainnovaatioiksi, jotka kuluttajan makunystyröiden lisäksi hellivät terveyttä. Kuinka kotimainen yritys voi kilpailla esimerkiksi Danonen kanssa, jos sen T&K-tiimissä on 2 tai 3 tuotekehittäjää, jotka voivat murto-osan työajastaan pyydystää jotain mullistavaa?
Innovaatiobarometrin mukaan oma toiminta katsotaan edelleen tarkeimmäksi pohjaksi innovaatioiden syntymiselle – eli ruokatalot tekevät ns. sisäsyntyisiä innovaatioita - asiakaspalautteet ja kilpailijaseuranta ovat huomattavasti pienemmässä roolissa kun uutta kehitetään. Avoimesta innovaatiotoiminnasta on meillä puhuttu jo vuosia, mutta barometrin vastaukset kertovat muuta. Ruokafirmojen tulisi kääntää katseensa ulospäin - innovaatioiden ja ideoiden tehokas monitoroiminen maailmalta sekä niiden muokkaaminen omaan ruokakulttuuriimme sopiviksi on kustannustehokas keino matkia suuren maailman menestyjiä. Jos panoksemme eivät riitä kilpailukykyiseen tutkimukseen voimme panostaa ideoiden kaupallistamiseen.
Jos monikansalliset toimijat voittavat meidät myös siinä kisassa emme voi kuin syyttää itseämme – mehän kuitenkin tunnemme suomalaisen kuluttajan, eikö niin.
Elintarvikealan innovaatiobarometrin 2009 tulokset näyttivät, että yli 90 % kaikista tutkimukseen vastanneista kotimaisista alan toimijoista arvioi kyvyn innovoida elintärkeäksi tai tärkeäksi oman toimintansa kehittämisessä. Yli 70% teollisuuden ja ruokapalvelujen vastaajista katsoi kilpailukyvyn edistämisen tärkeimmäksi syyksi innovoinnille. Alalla, jonka keskimääräiset panostukset t&K-toimintaan ovat alle 0,5 % liikevaihdosta innovaatioiden perään haikailu saattaa kuulostaa toiveajattelulta tai vähintäänkin optimistiselta. Vuosittaisista panostuksista leijonanosa ohjautuu uusien tuotteiden, tuoteversioiden ja pakkausten kehittämiseen kaupan jaksotuksen mukaisesti. Suurinta osaa tämän määrätietoisen työn tuloksista ei voi kuitenkaan nimetä varsinaisiksi innovaatioiksi.
Miksi kuluttajat ovat valmiita maksamaan enemmän jugurtista, joka lupaa vatsan hyvinvointia. Osa meistä ei jaksa tutustua tutkimustuloksiin ja kliinisiin tutkimuksiin, joilla perustellaan tuotteen terveysvaikutuksia, mutta tuntuu hyvältä ostaa tuote, jonka mainoksessa on juuri se terveen ja sporttisen näköinen nuori nainen tai mies, joka minäkin haluaisin olla. Kun tuote on kassissa ja jääkaapin hyllyllä se on osa minun elämääni, tai minä olen osa sitä elämää – kaunista ja vauhdikasta. Osa tuotteen lupauksesta toteutuu jo ennen kuin sen syön; ei voi olla huono kauppa.
Toki on olemassa myös kuluttajaryhmä, joka tietää miksi maitohappobakteerit ovat hyväksi ruoansulatukselle. Tämä ryhmä saattaa ostaa kalliimman tuotteen säännöllisesti koska aidosti uskoo/tietää sen tuovan konkreettista terveyttä ja hyvinvointia. Joka tapauksessa yritykset, jotka pystyvät rakentamaan innovatiivisen ja uudistuvan kuvan itsestään näyttävät kasvavan ja tekevän usein myös hyvää tulosta.
Mistä apu kotimaisten ruokafirmojen uudistumiseen? Suuret kansainväliset yritykset satsaavat tuotekehityksen lisäksi myös tutkimukseen, mutta heidän tuloksillaan se onkin helpommin toteutettavissa. Esimerkiksi Danone, yli 15 miljardin myynnillään viime vuonna saattoi panostaa tutkimukseen ja kehitykseen 208 miljoonaa € ja 1200 henkilötyövuotta, joka on runsas 1,3 % liikevaihdosta. Danone otti muutama vuosi sitten terveyden koko liiketoimintansa fokukseksi – terveyttä syömällä. Tällä panostuksella voidaan jo kääntää ravitsemustieteen uusimpia saavutuksia ruokainnovaatioiksi, jotka kuluttajan makunystyröiden lisäksi hellivät terveyttä. Kuinka kotimainen yritys voi kilpailla esimerkiksi Danonen kanssa, jos sen T&K-tiimissä on 2 tai 3 tuotekehittäjää, jotka voivat murto-osan työajastaan pyydystää jotain mullistavaa?
Innovaatiobarometrin mukaan oma toiminta katsotaan edelleen tarkeimmäksi pohjaksi innovaatioiden syntymiselle – eli ruokatalot tekevät ns. sisäsyntyisiä innovaatioita - asiakaspalautteet ja kilpailijaseuranta ovat huomattavasti pienemmässä roolissa kun uutta kehitetään. Avoimesta innovaatiotoiminnasta on meillä puhuttu jo vuosia, mutta barometrin vastaukset kertovat muuta. Ruokafirmojen tulisi kääntää katseensa ulospäin - innovaatioiden ja ideoiden tehokas monitoroiminen maailmalta sekä niiden muokkaaminen omaan ruokakulttuuriimme sopiviksi on kustannustehokas keino matkia suuren maailman menestyjiä. Jos panoksemme eivät riitä kilpailukykyiseen tutkimukseen voimme panostaa ideoiden kaupallistamiseen.
Jos monikansalliset toimijat voittavat meidät myös siinä kisassa emme voi kuin syyttää itseämme – mehän kuitenkin tunnemme suomalaisen kuluttajan, eikö niin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
